Vakuutusvinkit työmatkoille ja etätyöskentelyyn

Työmatkoilla henkilöstön vakuutusturva koostuu useasta vakuutuksesta. Työtapaturmavakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa työnteon ajan. Työmatkan vapaa-aika on yleensä vakuutettu työnantajan ottamalla matkavakuutuksella. Lisäksi kotimaassa tapahtuvilla liikematkoilla työntekijällä on käytettävissä työterveyshuolto siinä laajuudessaan mitä työterveyden kanssa tehty sopimus kattaa. Työtapaturmavakuutus on korvausperusteiltaan ensisijainen, mutta ulkomailla usein on toimivinta hoidattaa itsensä matkavakuutuksen avulla, koska esimerkiksi lääkäriaseman suoralaskutus vakuutusyhtiöön …

Tunnetko geopoliittiset jännitteet ja riskit toiminta-alueellasi?

Vuosi 2022 oli varsin epävakaata aikaa; pandemian hälvettyä varsinkin vientiyritykset kohtasivat geopoliittisia riskejä ehkä lähempänä kuin koskaan. ”Tunnetko asiakkaasi, tunnetko toimittajasi?” -kysymys ei enää riitä, sillä helmikuusta 2022 lähtien yritykset ovat heränneet myös kysymykseen ”tunnetko geopoliittisen ilmapiirin, jossa asiakkaasi, toimittajasi ja tytäryhtiösi toimii?”. Globalisaatio on tuonut pelisääntöjä yritysten väliseen liiketoimintaan, ja niihin on voitu luottaa …

Kova vakuutusmarkkina iskee myös kotimaisiin vastuuvakuuttajiin

Kansainväliset vastuuvakuutusmarkkinat ovat olleet haastavat viimeiset 2–3 vuotta johtuen muun muassa suurista vahinkomenoista erityisesti COVID-19 pandemian sekä maailmalla tapahtuneiden poikkeuksellisten suurten myrskyvahinkojen vuoksi. Lähitulevaisuudessa myös Euroopassa vallitseva tilanne jatkanee tätä kehitystä.  Vakuutusliiketoiminnan heikon kannattavuuden vuoksi vakuutuskapasiteettia on poistunut markkinoilta useiden vakuuttajien keskittäessä liiketoimintaansa voitollisten vakuutuksien tarjoamiseen. Korkojen nousun myötä pääomat ovat ohjautuneet muihin sijoituskohteisiin vakuutusliiketoiminnan …

Ovatko yrityksesi ja projektien riskit tunnistettu ja hallinnassa?

Vallitsevassa poikkeuksellisessa globaalissa tilanteessa yritysten toimintaan ja projektien toteutukseen vaikuttavat useat uudet ja yllättävät riskitekijät. Hyvällä riskienhallinnalla voit estää tai lieventää seurauksia kriittisen riskin realisoituessa, säästää merkittävästi kustannuksia ja huolehtia, ettei toiminta keskeydy tai lamaannu yllättävien tilanteiden edessä. Riskeihin varautuminen tarkoittaa suunnitelmaa riskin toteutumisen varalle tai toimia riskin pienentämiseksi tai poistamiseksi. Oletko miettinyt: Howden toimii …

Kasvanut alivakuutusriski omaisuus- ja keskeytysvahingoissa

Omaisuus- ja keskeytysvakuutukset kuuluvat keskeisimpiin asioihin yrityksen vakuutusturvassa. Omaisuusvakuutus suojaa yrityksen omaisuutta ja keskeytysvakuutus tuo turvaa, kun yrityksen toiminta häiriintyy vahingon seurauksena. Vakuutusmäärä on tärkeää asettaa oikealle tasolle, jotta vältetään yli- tai alivakuutustilanteet. Geopoliittisten riskien kasvaminen, materiaalien saatavuusongelmat, yleinen kustannustason nousu ja mm. toimitusaikojen venyminen ovat yhdessä vaikuttaneet merkittävästi riskeihin myös vakuuttamisessa. Osaatteko välttää alivakuutustilanteen …

Syksy on täällä, oletko varautunut kutsumattomiin vieraisiin?

Kelit viilenevät ja ruoka vähenee lähimetsistä, joten pihalle pudonneet omenat ja muut hedelmät käyvät ylitsepääsemättömiksi monelle metsäneläimelle. Rakennusten tuoma suoja houkuttelee pyrkimään myös sisätiloihin, joka voi aiheuttaa ikäviäkin rakennevaurioita ja huomattavia tuholaistorjunnan kuluja. Ilmojen viilentyessä ja vesisateiden alkaessa myös moni taloyhtiön asukas päättää suunnata kohti etelää. Paluumatkalle saattaa hypätä mukaan pari pientä ystävää, jotka valtaavat …

Vakuutuksenantajat edellyttävät pettämätöntä kyberturvallisuuden valmiustasoa organisaatioissa

Kybervakuutusmarkkina on koventunut ennennäkemättömällä tavalla viimeisen vuoden aikana, mikä on ilmennyt voimakkaasti muuttuneessa riskinottohalukkuudessa kaikilla kybervakuutustuotetta tarjoavilla vakuuttajilla. Muutos on äkillinen ja valtaisa vakuutustuotteen, vielä verrattain lyhyessä, alle 10-vuotisessa historiassa. Erityisesti kybervakuutusmarkkina on viimeisen parin vuoden aikana kohdannut nopeasti kasvaneen määrän vahinkotilanteita, etenkin tietomurtokiristystilanteiden muodossa, mikä on pakottanut vakuutuksenantajat vetämään omat johtopäätöksensä tilanteesta ja ryhtymään …

Vakuutus kyberriskien hallinnan täydentäjänä

Tietoturvallisuuden kehittäminen ja kyberriskien hallinta on tänä päivänä monen yrityksen intresseissä. Kybervahinkoja tapahtuu päivittäin, mutta onneksi myös kyberriskeihin on mahdollista varautua vakuutuksella. Ennen kuin vakuutuksen voi hankkia kyberturvallisuuden täydentäväksi osaksi, täytyy muutamia pääkohtia olla mietittynä ja valmisteltuna. Tärkeä lähtökohta on tehdä kyberturvallisuusstrategia, jossa määritellään kuinka kyberturvallisuutta edistetään ja toteutetaan organisaatiossa. Strategiassa käydään läpi mitkä yrityksen …

Miten vakuutukset korvaavat reissussa saadun koronatartunnan?

Merkittäviä muutoksia elämäämme tuoneen alkuvuoden jälkeen maailma yrittää hiljalleen avautua ja liikematkustaminen osoittaa asteittaisia elpymisen merkkejä. Sekä työnantajia että yksittäisiä työntekijöitä ymmärrettävästi huolettaa matkustaminen ja työntekijöiden matkustusturvallisuus. Ohessa on henkilövakuuttamisen asiantuntijamme kokoamat pääperiaatteet tyypillisimpien työnantajan ottamien vakuutusten kattavuudesta koronaan sairastumisen varalta. Paras tapa suojautua tartunnan uhkalta työmatkallakin on välttää ylimääräisiä kontakteja ja huolehtia omalta osalta …

Kyberriskin hallinta on haastavaa

Kyberriski on noussut kansainvälisissä riskibarometreissa nopeasti ykköseksi yhdessä liiketoiminnan keskeytyksen kanssa. Koska liiketoiminta perustuu nykyään pitkälti tietojärjestelmien toimintaan, on ilmeistä, että nämä kaksi kytkeytyvät toisiinsa. Se, miten uhkaavana riski koetaan, liittyy usein riskin vakavuuteen. Tällä hetkellä uhkaavuuteen vaikuttanee jopa seurausten vakavuutta enemmän aiheeseen kytkeytyvä epävarmuus. Millaisia hyökkäykset ovat? Kuka niitä tekee? Millä perusteella hyökkäyksen kohteeksi …

Ota yhteyttä