Howden Finland

Kerrostalon asukas oli havainnut asunnossaan lutikoita, jotka olivat päässeet leviämään huoneiston ulkopuolelle rakenteita pitkin. Toisessa taloyhtiössä asukas oli roskia viedessään nähnyt rotan vilahtavan jäteastian taakse ja kolmannessa ampiaiset tehneet pesän lasitetulle parvekkeelle.

Tuhoeläimet ovat epämieluisia vierailijoita, jotka levitessään voivat aiheuttaa taloyhtiölle huomattavan suurta harmia – niin rakenteisiin, talouteen, kuin myös maineeseen. On taloyhtiön edunmukaista vakuuttaa nämä riskit. TorjuntaPLUS-turvasta hyötyy jokainen osakkeen omistaja ja taloyhtiön asukas.

Rotat, hiiret, lutikat ja muut tuhoeläimet ovat kasvava ongelma taloyhtiöissä. Niiden hävittäminen kuuluu ensisijaisesti kiinteistönomistajan vastuulle, mutta toisinaan yksittäinen asukaskin voi joutua kukkaroaan raottamaan. Torjuntakustannukset voivat olla huomattavia ja aiheuttaa taloyhtiölle taloudellista haittaa. Tuholaiset voivat vierailunsa aikana aiheuttaa myös rakenteellisia vaurioita taloyhtiölle ja toistuvat ongelmat tehdä mainehaittaa. Perinteiset kiinteistövakuutukset eivät yleensä kata tuholaistorjunnan kustannuksia, eivätkä pääosin tuholaisten aiheuttamia rakennevahinkoja.

TorjuntaPLUS korvaa asiantuntijan suorittaman tuholaistorjunnan sekä rakenteille tulleita vaurioita

Tuholaistorjunnasta aiheutuvat kustannukset voivat olla korkeita, eivätkä ne pääasiassa kuulu kiinteistövakuutuksesta korvattavien vahinkojen piiriin. Howden vakuutusmeklarina tarjoaakin nyt asiakkailleen mahdollisuuden vakuuttaa tuholaistorjunnan kustannukset edullisesti, ilman omavastuuta ja markkinoiden laajimmalla turvalla. Jatkossa taloyhtiön ei tarvitse kantaa huolta tuholaisten aiheuttamista vahingoista, eikä yksittäisen asukkaan murehtia mahdollisista kustannuksista. Tuholaistorjuntaan menevät kustannukset on helppo budjetoida ja yksittäisen asukkaan ilmoituskynnys tuhoeläimistä laskee, jolloin mainehaitan riski pienenee. Torjuntapalvelun tuottaa Anticimex Oy, jolla on vuosikymmenten kokemus tuholaistorjunnasta ja toiminta kattaa Howdenin tapaan koko Suomen – olemme siellä missä sinäkin.

Howdenin asiakasetu TorjuntaPLUS kattaa asiantuntijan suorittaman tuholaistorjunnan ilman omavastuuta. Palveluun sisältyy tuhoeläimen tunnistus, jolla varmistetaan, kuuluuko havaittu tuhoeläin korvattavien lajien joukkoon. Myös torjunta-aineet ja tarvikkeet kuuluvat palvelun sisältöön. Vakuutus kattaa asuintiloissa olevan irtaimiston pakkaamisen, kuljettamisen sekä mahdollisesti muualla tapahtuvat torjuntakäsittelyt näiden toimien ollessa välttämättömiä torjunnan onnistumiseksi. Torjuntaplussasta voidaan korvata taloyhtiölle syntyneitä tuholaistorjunnan kustannuksia 40.000 euroon saakka – suoritettiin torjunnat sitten taloyhtiön yhteisissä tiloissa tai yksittäisessä huoneistossa. Liiketiloissa tehty torjunta sisältyy myös palveluun, tietyin edellytyksin. Lisäksi Torjuntaplus-turva kattaa tuholaisten aiheuttamia vaurioita kiinteistölle. Rakennevaurioiden korvauksissa omavastuu on 100 euroa.

UUTTA 1.4.2024 alkaen: Torjuntaplus kattaa kiinteistövakuutuksen omavastuun 1.000 euroon saakka. Etu käytettävissä kun tuholaisten aiheuttama vahinkotapaus on korvattu kiinteistövakuutuksesta.

Taloyhtiö, varaudu tulevaan ja liity TorjuntaPLUS-ryhmään – apu vahinkotilanteessa on vain yhden yhteydenoton päässä. Torjunnat suoritetaan ripeällä aikataululla, nykyaikaisia välineitä ja menetelmiä käyttäen, turvallisuutta unohtamatta.

Lisäturvaa taloyhtiölle

  • Tuholaistorjunnan vakuutusmäärä 40.000 euroa/vahinko. Mikäli vuoden aikana sattuu useampia vahinkoja, kustannuksia korvataan enintään 40.000 euron arvosta.
  • Tuholaistorjunnan omavastuu 0 euroa.
  • Tuholaisten aiheuttamissa rakennevaurioissa, jossa joudutaan uusimaan, avaamaan ja sulkemaan rakenteita, vakuutusmäärä 11. 000 euroa / vakuutuskausi, kuitenkin enintään 5.500 euroa / vahinko.
  • Rakennevaurioiden korvauksissa omavastuu 100 e.
  • Hinnoittelu perustuu kokonaistilavuuteen. Esimerkiksi tilavuuden ollessa 3100 m3, vuosimaksu on 282 euroa.

Haluatko lukea lisää Torjuntaplus-asiakaseturyhmään kuuluvasta ryhmävakuutuksesta? Lataa ilmainen esite!

Mikäli haluat kiinteistöllesi tarjouksen TorjuntaPLUS-turvasta, ota yhteyttä finland@howdenfinland.fi tai omaan yhteyshenkilöösi. 

Asiakaseturyhmän jäsenenä voit hyödyntää yhteistyökumppaneidemme myöntämiä etuja.
>>> Tutustu kumppanietuihin tästä.

Ota yhteyttä

Eevi Roine asiakaspäällikkö, kiinteistöt
tuotepäällikkö, TorjuntaPLUS
p. +358443387839
Kuinka voimme auttaa?

Soita meille p. +358 9 5420 2400 tai lähetä meille viesti, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä