Howden palkittiin jälleen parhaimpana kybervakuutusmeklarina

Howden valittiin Intelligent Insurerin järjestämässä palkintogaalassa Euroopan parhaaksi kybervakuutusmeklariksi. Palkinnon perusteina olivat tuomariston mukaan erityisesti Howdenin proaktiivisuus kaikissa asiakassegmenteissä ja palvelun jatkuvassa kehittämisessä. Panostus kybervakuutusosaamisen kehittämiseen ja osaavaan henkilöstöön tuottaa tulosta kasvavana lisäarvona asiakkaille. Howdenin Global Head of Cyber Shay Simkin jakaa tunnustusta tiimille: ”Alaa muokkaavat ne, jotka suhtautuvat siihen innovatiivisuudella, sitoutumisella ja intohimolla – suuri kiitos koko Howdenin tiimille joka vie alaa eteenpäin”.
Tunnustus ei ole sattumaa, vaan Howden oli finalisti myöskin viime vuonna, ja on voittanut myös aiemmin parhaan kybervakuutusmeklarin tittelin Advisenin toimesta. Kyberriskit ovat haastavia ja nopeasti muuttuvia, jolloin keskiössä on jatkuva henkilöstön kouluttaminen ja asiantuntijuuteen panostaminen. Riskin globaalin luonteen vuoksi tiedonvaihto eri maiden tiimien välillä on tärkeää ja erilaisiin koulutusohjelmiin panostaminen on jatkunut jo pitkään. Hyvänä esimerkkinä Howdenin oma kybervakuutusakatemia, joka antaa valmiuksia palvella asiakkaiden tarpeita entistä paremmin.
Paikallinen asiantuntijuus yhdistettynä kansainvälisiin vakuutusmahdollisuuksiin luo asiakkaalle parhaan palvelun
Howdenin kirkkaana tavoitteena on jatkaa panostusta ja säilyttää tittelinsä parhaana kybervakuuttamisen asiantuntijana – myös Suomessa. Riippumattomana asiantuntijana pystymme varmistamaan, että jokainen asiakas saa juuri sellaisen kybervakuutusratkaisun kuin tarvitsee. Vaikka kybervakuuttaminen itsessään on jatkuvassa muutoksessa alan dynaamisuuden vuoksi, ei hyvän palvelun peruspilari eli asiakaslähtöisyys ole koskaan pois muodista. Vain sen avulla voimme parhaiten ymmärtää riskin ja varmistaa optimaalisen vakuutusratkaisun jokaiselle asiakkaalle.