Vakuutusten analysointi, kilpailuttaminen ja hoito vaativat paljon aikaa. Tämä kaikki työ tehdään kuitenkin sitä ajatellen, että vahingon sattuessa vakuutukset olisivat oikealla tasolla ja ne toimisivat suunnitellusti, tuoden taloudellista turvaa yrityksen jatkuvuudelle.

Vahinko sattui – mitä seuraavaksi?

Vahingon hoitaminen on yksi tärkeimmistä osista koko vakuutuksen elinkaaressa, sillä siinä mitataan sen sopivuus suhteessa liiketoimintaan. Vahingon hoitaminen vaatii resursseja ja se on yrityksen henkilöstölle usein raskas toimenpide.

Vakuutuskumppanin tehtävänä on olla tiiviisti mukana auttamassa ja turvaamassa koko vahingon hoidon prosessia. Samalla yrityksen omia resursseja vapautuu itse liiketoimintaan sekä vahingosta palautumiseen.

Howdenilla vahinkojen hoidon tärkeys on tunnistettu. Olemme osoittaneet ainoana vakuutusmeklarina Suomessa oman tiimin hoitamaan asiakkaidemme yritysvahinkoja täyspäiväisesti. Voit siis ulkoistaa vahinkoneuvottelun Howdenille, jossa vahingon käsittelystä vastaa vahinkojenhoidon kokenut asiantuntija. Käsittelemme vuosittain tuhansia korvaustapauksia ja osaamme jo aikaisessa vaiheessa ohjeistaa korvattavuudessa ja siinä, mitä toimenpiteitä seuraavaksi kannattaisi tehdä.

Olemme tällä hetkellä Vakuutus- ja Rahoitusneuvonta FINE:n suurimpia työllistäjiä. Tunnemme myös vakuuttajien tavat sekä yrityksenne meillä hoidossa olevan vakuutusratkaisun.

Voit luottaa siihen, että saat tukea vahingosta selviämiseen, selkeän ohjeistuksen vahinkotilanteessa, oikean korvauspäätöksen sekä tarvittavat muutokset vakuutusturvaan.

Howden on yrityksesi tukena myös vaikeina aikoina

  • Ohjeistamme yritystänne etukäteen oikeaan toimintaan vahinkotilanteessa voimassaolevaan vakuutusturvaan perustuen
  • Autamme tarvittaessa arvioimaan vakuutuksen kattavuutta vahingon osalta, vähentäen turhia vahinkoilmoituksia
  • Teemme vahinkoilmoituksen vakuuttajalle ja avustamme oikeiden tietojen saamisessa
  • Vastaamme vakuuttajien kysymyksiin ja pyydämme teiltä tarvittavia lisätietoja
  • Tarkastamme lopullisen vakuutuspäätöksen ja varmistamme, että kaikki teille kuuluvat vakuutuskorvaukset maksetaan
  • Hoidamme tarvittaessa päätöksen oikaisun
  • Teemme sattuneiden vahinkojen myötä tarvittavat muutokset heti vakuutusturvaan

Kuinka ilmoitan yritysvahingosta?

Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä