Howden Finland

Howdenin yhteistyökumppani Asianajotoimisto Magnusson Oy:n neuvot onnistuneeseen kameravalvonnan järjestämiseen.

Yhteistyökumppanimme Asianajotoimisto Magnusson Oy kertoo artikkelissa tarkemmin, mitä tulee huomioida, kun kiinteistössä suunnitellaan tai suoritetaan kameravalvontaa.

Kameravalvonta taloyhtiössä

Taloyhtiöt järjestävät kameravalvontaa tiloihinsa esimerkiksi omaisuuden ja asukkaiden turvallisuuden suojaamiseksi sekä ilkivallan estämiseksi. Kameravalvontaa suunnittelevan taloyhtiön on kuitenkin otettava huomioon rikoslain ja tietosuojalainsäädännön asettamat edellytykset kameravalvonnan järjestämiseksi.

Kameravalvonnasta ei ole annettu yleispätevää ohjeistusta, vaan jokainen tapaus tulee arvioida erikseen. Tietosuojalainsäädäntö edellyttää, että kameravalvonta on asiallisesti perusteltua taloyhtiön toiminnan kannalta ja sen tarkoitus on suunniteltu ennen kameravalvonnan aloittamista. Asiallisia perusteita ovat esimerkiksi turvallisuuden ja omaisuuden suojaaminen sekä rikollisuuden ehkäiseminen.

Rangaistava salakatselu

Rikoslain mukaan kiellettyä salakatselua on henkilön oikeudeton katseleminen tai kuvaaminen teknisellä laitteella kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa.

Rikoslain mukaan asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen ovat kotirauhan suojaamia paikkoja. Lisäksi taloyhtiössä kotirauhan suojaamia paikkoja ovat esimerkiksi yhtiön sauna- ja suihkutilat.

Rikoslaista ei selkeästi ilmene, millä perusteilla muodostuu oikeus suorittaa kameravalvontaa kotirauhan suojaamissa paikoissa. Tietosuojavaltuutettu on kannanotossaan todennut, että kun kameravalvonnan tarkoituksena on asukkaiden turvallisuuden ja omaisuuden suojaaminen, rappukäytävässä oikeudettomasti oleskelleiden kuvaaminen ei näyttäisi olevan vastoin rikoslain säännöksiä.

Tietosuojalain soveltuminen kameravalvontaan

Tietosuojalain soveltaminen kameravalvontaan edellyttää, että henkilötiedot tallennetaan jollekin alustalle. Siten kameravalvonta, jonka yhteydessä ei tallenneta kuvaa tai ääntä, ei sisällä henkilötietojen käsittelyä. Tallennusajalla ei tämän osalta ole merkitystä. Tallennetut nauhat, joista henkilö on tunnistettavissa, muodostavat henkilörekisterin, vaikka valvontanauhat tallennettaisiin esimerkiksi vain muutaman tunnin ajaksi.

Kameravalvonnassa tallennettu kuva ja ääni ovat henkilötietoja, kun ne ovat yhdistettävissä johonkin henkilöön. Siten tallentavan kameravalvonnan järjestäjä, esimerkiksi taloyhtiö, käsittelee henkilötietoja kameravalvonnan yhteydessä, ja on tietosuojalain mukainen rekisterinpitäjä. Jos kameravalvonta ulkoistetaan esimerkiksi turvallisuusalan yritykselle, taloyhtiö on edelleen rekisterinpitäjä, jonka lukuun turvallisuusalan yritys toimeksisaajana käsittelee henkilötietoja. Tietosuojalain asettamat velvollisuudet kohdistuvat valtaosin rekisterinpitäjään, joka on myös vastuussa toimeksisaajan toimintojen laillisuudesta. Siten taloyhtiön tulee kameravalvontaa ulkoistaessaan pitää huolta riittävän kattavien ulkoistussopimusten laatimisesta, jotta toimeksisaaja noudattaa tietosuojalainsäädännön asettamia velvoitteita.

Tietosuojalakia ei sovelleta silloin, kun yksityishenkilö suorittaa kameravalvontaa yksinomaan henkilökohtaisessa tai kotitalouttaan koskevassa toiminnassa. Tällainen yksityinen kameravalvonta voisi olla esimerkiksi omassa asunnossa tai omassa pihapiirissä harjoitettua kameravalvontaa. Asiassa tulee kuitenkin huomata, että tällaista yksityiseen tarkoitukseen suoritettua kameravalvontaa voidaan pitää rangaistavana salakatseluna, jos kameravalvonnasta ei ilmoiteta kotirauhan suojaamassa paikassa oleskelevalle henkilölle.

Tietosuojalain mukainen henkilötietojen käsittelyn edellytys

Henkilötietojen käsittelylle on oltava aina laissa määritelty käsittelyperuste. Uudistunut tietosuojalainsäädäntö ja EU:n General Data Protection Regulation (GDPR) edellyttää, että käsittely on aina lainmukaista. Käsittelyn katsotaan olevan lainmukaista, kun vähintään yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

  • rekisteröity on antanut suostumuksensa;
  • käsittely on tarpeen sellaisen sopimuksen täytäntöönpanemiseksi, jossa rekisteröity on osapuolena;
  • käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisten velvoitteiden noudattamiseksi;
  • käsittely on tarpeen rekisteröidyn tai toisen luonnollisen henkilön elintärkeiden etujen suojaamiseksi;
  • käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai julkisen vallan käyttämiseksi; tai
  • käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi.

Taloyhtiöllä voidaan katsoa olevan oikeus ja velvollisuus suojella ja valvoa taloyhtiön omaisuutta ja näin ollen voitaneen väittää, että taloyhtiöllä on oikeus kameravalvonnan tuottamien henkilötietojen käsittelyyn taloyhtiön ja sen asukkaiden oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Olennaista on, että kameravalvontaa voidaan pitää tarpeellisena taloyhtiön oikeutettujen etujen toteuttamiseksi ja käsittelyssä noudatetaan muita käsittelyn edellyttämiä periaatteita, jotka ovat: lainmukaisuus, kohtuullisuus, läpinäkyvyys, käyttötarkoitussidonnaisuus, tietojen minimointi, täsmällisyys ja säilytyksen rajoittaminen, joiden lisäksi on vielä erilliset eheys-, luottamuksellisuus- ja osoitusvelvollisuudet.

Kameravalvontaan liittyvä henkilötietojen käsittely tietosuojalain perusteella

Taloyhtiön tulee rekisterinpitäjänä laatia kameravalvonnassa kerättävistä tiedoista tietosuojalain mukainen tietosuojaseloste, josta ilmenee taloyhtiön eli rekisterinpitäjän ja tarvittaessa tämän edustajan nimi ja yhteystiedot, henkilötietojen tarkoitus, kuvaus rekisteröityjen ryhmästä tai ryhmistä ja näihin liittyvistä tiedoista tai tietoryhmistä, tiedot henkilötietojen tallentamisesta ja säilytysajasta, mistä tietoja säännönmukaisesti saadaan ja mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan, rekisteröidyn oikeudet sekä kuvaus rekisterin suojauksen perusteista. Taloyhtiön tulee pitää tietosuojaseloste jokaisen saatavilla esimerkiksi taloyhtiön tiloissa.

Tietosuojalaki edellyttää, että rekisterinpitäjä laatii tietosuojaselosteen. Tietosuojaselosteen laatiminen pakottaa rekisterinpitäjän arvioimaan ja määrittelemään henkilötietojen käsittelyn järjestämistä. Kameravalvonnan kautta syntyneitä henkilötietoja saa käyttää tai muutoin käsitellä vain tavalla, joka ei ole yhteensopimaton ennen kameravalvonnan aloittamista määriteltyjen käsittelyn tarkoitusten tai lainsäädännön kanssa. Kameravalvonnan kautta syntyneitä tietoja ei esimerkiksi saa luovuttaa ulkopuolisille käyttötarkoituksen vastaisesti. Sen sijaan esimerkiksi kameravalvonnan tallenteen luovuttaminen poliisille rikosepäilyn yhteydessä on sallittua.

Tiedon tallentamisen tulisi tapahtua paikallisesti. Mikäli tietoa tallennetaan verkkokovalevylle tai pilvipalvelimeen, tulee rekisterinpitäjän varmistua tiedon fyysisestä sijaintipaikasta ja tarvittaessa laatia tallennuspalvelua tarjoavan tahon kanssa GDPR:n edellytykset täyttävät sopimukset.

Tietosuojalainsäädäntö edellyttää, että rekisteröityjä eli kameravalvonnan kohteita informoidaan kameravalvonnasta. Rekisteröityjen informointi tulee tehdä tietojen keräämisen eli kameravalvonnan toteuttamisen yhteydessä. Käytännössä kameravalvontaa koskeva tietosuojaseloste tai muu ilmoitus kameravalvonnasta tulisi olla saatavilla niissä taloyhtiön tiloissa joihin kameravalvonta kohdistetaan, esimerkiksi ulko-ovella tai porraskäytävässä.

Rekisteröidyillä on tietosuojalain mukaan oikeus tarkastaa itseään koskevat tiedot henkilörekisteristä, saada tieto siitä, onko häntä koskevia tietoja rekisterissä sekä oikeus pyytää poistamaan itseään koskevat tiedot. Siten taloyhtiöllä on pääsääntöisesti velvollisuus antaa mahdollisuus tarkastaa kameravalvonnan nauhoista rekisteröityä koskevat tiedot. Rekisteröidyn tulisi tiedon etsimiseksi ilmoittaa paikka ja mahdollisimman tarkka aika, jolloin kuvaaminen olisi tapahtunut. Tarkastusoikeus koskee niitä tallenteen kuvia, joissa kyseinen rekisteröity esiintyy.

Ne valvontanauhat, jotka eivät ole enää taloyhtiön toiminnan kannalta tarpeellisia on hävitettävä. Valvontanauhojen tarpeellisuutta arvioidaan kameravalvonnan käyttötarkoituksen perusteella. Taloyhtiön tulee arvioida säilytysaikoja, esimerkiksi sillä perusteella, miten pitkään nauhat ovat tarpeellisia ilkivallan estämiseksi ja selvittämiseksi sekä asukkaiden turvallisuuden ja omaisuuden suojaamiseksi. Vaikka lainsäädäntö ei anna aikarajoja henkilötietojen hävittämiselle, voidaan todeta, että henkilötiedot tulee poistaa viimeistään viiden (5) vuoden kuluttua keräämisestä, ellei nimenomaisesta syystä, kuten rikoksen selvittämisestä, muuta johdu.

Kameravalvonnan onnistunut järjestäminen

  • Arvioi, löytyykö kameravalvonnalle asiallinen syy ja tarve
  • Suunnittele kameravalvonta ja sen käyttötarkoitukset sekä tarpeellisuus ennakkoon, laadi tietosuojalain mukainen tietosuojaseloste
  • Informoi kameravalvonnasta esimerkiksi taloyhtiön porraskäytävässä
  • Käytä tallenteita vain niihin tarkoituksiin, joita varten kameravalvonta on toteutettu
  • Tallenna tieto paikallisesti
  • Järjestä kameravalvonta niin, että tallennetut nauhat eivät ole ulkopuolisten nähtävissä tai saatavissa ja tallenteet hävitetään välittömästi, kun niistä tulee tarpeettomia
  • Pidä huolta riittävän kattavien ulkoistussopimusten laatimisesta, jos kameravalvonta ulkoistetaan palveluntarjoajalle

Asianajotoimisto Magnusson Oy

Asianajotoimisto Magnusson Oy:n vakuutus- ja kiinteistöpuolen ammattilaiset ovat kokeneita asunto-osakeyhtiöihin liittyvien juridisten asiakokonaisuuksien ratkaisijoita. Heidän asiakkainaan ovat mm. taloyhtiöt, isännöitsijätoimistot, kiinteistösijoittajat ja rakentamisen ammattilaiset.

Magnussonin yhteyshenkilö:

Mika Laapotti, VT, eMBA, Senior Counsel
Asianajotoimisto Magnusson Oy
M: +358 40 1657890
mika.laapotti@magnussonlaw.com