Howden Finland

Kiinteistövakuutuspakettiin kuuluu myös toiminnan vastuuvakuutus. Se korvaa toiselle aiheutuneen henkilö- tai esinevahingon, mistä kiinteistön omistaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Vastuuvakuutuksen ansiosta taloyhtiön tai muun kiinteistön omistajan ei siis tarvitse itse maksaa toiselle aiheutettua vahinkoa.

Tyypillisimpiä kiinteistön vastuuvakuutuksesta käsiteltäviä vahinkoja ovat ihmisen liukastuminen kiinteistön omistajan vastuulle kuuluvalla alueella sekä jäätyneen lumen putoaminen kiinteistön katolta auton päälle.

Kiinteistöillä on ns. korostunut huolellisuusvelvoite kunnossapidon suhteen. Tällöin käytetään käännettyä todistustaakkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vastuusta vapautuakseen kiinteistön tulee voida osoittaa toimineensa olosuhteet huomioon ottaen riittävän huolellisesti. Kiinteistön vastuu vahingoista on siis normaalia vahingonkorvausvastuuta ankarampaa.

Tästä johtuen kiinteistön katsotaan hyvin usein olevan korvausvelvollinen liukastumisista ja lumen putoamisista aiheutuvista vahingoista, jolloin ne myös ovat lähes aina korvattavia kiinteistövakuutuksen vastuuosasta omavastuulla vähennettynä.

Vastuuvakuutusyhtiön tehtävänä on aina ensin arvioida, onko kiinteistön omistajalla lakiin ja oikeuskäytäntöön pohjautuvaa korvausvelvollisuutta, koska ilman korvausvelvollisuutta vastuuvakuutus ei voi maksaa mitään vahingonkärsineelle. Vastuuvahingot kannattakin jättää kiinteistövakuutusyhtiön ratkaistavaksi ja hoidettavaksi. Korvaussummasta sopiminen suoraan vahingonkärsineen kanssa ei välttämättä sido vakuutusyhtiötä.

Talkootyö voi poistaa taloyhtiön vastuun osakkaan loukkaantuessa

Mikäli kunnossapito (esim. hiekoitus) hoidetaan taloyhtiössä talkoilla, ei taloyhtiö välttämättä ole vastuussa vahingosta osakkaalle. Tällaisessa tapauksessa katsotaan, että hän on hyväksynyt kyseisen toimintatavan kunnossapidon suhteen. Asia on ratkaistu korkeimman oikeuden tuomiossa KKO:1995:169 sekä Vakuutuslautakunnan ratkaisussa VKL 423/03.

Mikäli kuitenkin taloyhtiössä on sovittu osakkaiden kesken erilliset kunnossapitovuorot, niin taloyhtiö on vahingosta vastuussa kaikille muille paitsi sille osakkaalle, joka on kärsinyt vahinkoa (esim. liukastunut), kun ei ollut tehnyt omalla vuorollaan asiallisesti kunnossapitotöitä, koska tällöin hänen katsotaan aiheuttaneen itselleen vahingon.

Työtapaturmasta vaade taloyhtiölle

Mikäli vahinko on korvattu vahingoittuneen henkilön työnantajan työtapaturmavakuutuksesta, saa kyseinen vakuutusyhtiö periä maksamansa korvaukset aiheuttajalta työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella. Mikäli siis esimerkiksi henkilö on liukastunut kiinteistön omistajan vastuulle kuuluvalla alueella työaikana tai -matkalla, lähettää työtapaturmavakuutusyhtiö maksamistaan korvauksista vaateen taloyhtiölle. Laskua ei kannata kuitenkaan maksaa suoraan työtapaturmavakuutusyhtiölle, vaan sen perusteella tulee tehdä vastuuvahinkoilmoitus kiinteistövakuutukseen.

Mikäli kiinteistövakuutusyhtiö katsoo, että kiinteistön omistaja on vastuussa vahingosta, tekee vakuutusyhtiö päätöksen myös korvausvelvollisuuden määrästä ja maksaa sen mukaiset korvaukset omavastuulla vähennettynä työtapaturmavakuutusyhtiölle.

Vahingon kärsinyt auto korvataan kiinteistön vastuuvakuutuksesta

Lumen putoamisesta aiheutuneet vahingot kohdistuvat yleensä autoihin. Vahingonkärsineet haluavat näissä vahingoissa yleensä varsin nopeasti tiedon, korvaako vastuuvakuutus auton korjaamisen ja saako sijaisauton korjaamisen ajaksi.

Mikäli auton omistaja esittää korvausvaateen kiinteistön omistajalle, etenee asia yleensä seuraavasti:

  • Kiinteistön omistaja ilmoittaa vastuuvahingosta kiinteistövakuutusyhtiöön tai omalle vakuutusmeklarille (mitä on tapahtunut, missä ja milloin, auton omistajan yhteystiedot, rekisterinumero).
  • Vahingonkärsinyt voi viedä auton merkkikorjaamolle, minne ilmoitetaan kiinteistövakuutusyhtiön nimi.
  • Merkkikorjaamo pyytää laskutuslupaa vakuutusyhtiöltä.
  • Vakuutusyhtiö antaa laskutusluvan, mikäli vahinko on korvattava kiinteistön vastuuvakuutuksesta.
  • Sijaisauto korvataan, mikäli se on työn kannalta välttämätön.

Kiinteistövakuutusyhtiö kysyy yleensä liukastumis- ja lumenputoamisvahingoissa joitakin lisäselvityksiä liittyen kunnossapitoon. Niihin kannattaa vastata nopeasti varsinkin autovahingoissa. Muuten vakuutusyhtiö ei voi tehdä päätöstä kiinteistön omistajan vahingonkorvausoikeudellisesta vastuusta. Vakuutusyhtiö ei voi tällöin antaa myöskään korvattavuuspäätöstä vakuutuksenottajalle ja vahingonkärsineelle, eikä laskutuslupaa korjaamolle.

Ota yhteyttä

Jani Korhonen palvelujohtaja p. +358407236864
Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä