Howden Finland

Pienemmissä taloyhtiöissä on toisinaan käytäntö, että hallituksen puheenjohtajalla tai hallituksen jäsenellä on hallussaan taloyhtiön yleisavain. Tämä arvokas kapistus on niin pieni, että toisinaan se hukkuu varotoimista huolimatta.

Yhdessä taloyhtiössä pieni yleisavain otti jalat alleen ja hyppäsi niin hyvään piiloon, ettei sitä enää löytynyt. Puheenjohtaja käänsi koko asunnon ylösalaisin ja avainta etsittiin moneen otteeseen, mutta kateissa pysyi. Ei auttanut muu kuin sarjoittaa lukot uudelleen. Taloyhtiöllä oli onneksi Howdenin VastuuPLUS-asiakasetutuote, joka korvaa myös yleisavaimen katoamisia hallituksen jäsenen hallusta.

Vahinkoa haettiin myös kiinteistövakuutuksesta uhkaavan vahingon torjuntakuluina. Koska avain oli kadonnut, eikä joutunut ilkiöiden käsiin murron tai ryöstön yhteydessä, ei kiinteistövakuutus korvannut vahinkoa. Asian käsittelyä jatkettiin siis VastuuPLUSsasta. Valitettavasti taloyhtiön lukitus oli sen verran vanhaa mallia, ettei siihen saanut enää tehtyä näin mittavaa lukitusmuutosta, vaan lukitus piti uusia kokonaan. Tämä oli ongelma siksi, että vakuutukset korvaavat vahinkoa edeltävään tasoon, eikä tasonparannusta korvata.

Taloyhtiö toimitti tarjoukset mahdollisimman hyvin aiempaa lukitusmenetelmää vastaavasta mekaanisesta ratkaisusta, sekä elektronisesta ratkaisusta. Mekaanisessa järjestelmässä jos avain katoaa, niin mahdollinen sarjoitustarve kohdistuu kaikkiin lukkoihin, joihin avain kävi. Elektroninen järjestelmä taas on kätevämpi, sillä siitä saa suljettua pois yksittäisiä avaimia lukkojen sarjoittamisen sijaan.

VastuuPLUS-vakuuttajalle esitettiin molemmat vaihtoehdot ja saatiin vihreää valoa edullisemmalle mekaaniselle ratkaisulle. Tai jos taloyhtiö päätyy elektroniseen ratkaisuun, niin VastuuPLUS korvaa mekaanisen ratkaisun verran ja erotus jäisi taloyhtiön itsensä maksettavaksi.

Taloyhtiön yhtiökokous päätti, että valitaan mekaaninen avainjärjestelmä, jos vakuutus korvaa sen. Taloyhtiötä pyydettiin toimittamaan laskukopio tehdystä työstä korvauksen hakemista varten. Tarjous mekaanisesta ratkaisusta oli noin 14.300 euroa, mutta kun laskut saapuivat, oli työn hinta noin 16.000 euroa. Tarjousta suuremmat kustannukset selittyivät sillä, että lukitusta uusittaessa oli jouduttu säätämään saranoiden korkeutta yms. lisätyötä, jotta uudet lukot saatiin sovitettua oviin. Annettu tarjous käsitti vain lukkopesien, avaimien ja asennuksen hinnan. VastuuPLUSsan vakuuttaja pyysi selvitystä, miksi toteutuma oli suurempi kuin hyväksytty tarjous. Perustelujen jälkeen vakuuttaja hyväksyi toteutuneen summan.

Taloyhtiö sai siis VastuuPLUS-asiakasetutuotteesta hieman yli 16.000 euroa korvausta lukituksen uusimisesta yleisavaimen kadottua hallituksen puheenjohtajan hallusta.

Vaikka VastuuPLUS-asiakasetutuote turvaa hallituksen toimintaa monipuolisesti, myös yleisavaimen osalta, suosittelee meklari silti yleisavaimeen avaimenperäksi elokuvista tuttua auton pölykapselia, betoniharkkoa tai lasten hiekkalapiota, jotta avaimen katoamiselta vältyttäisiin.

Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.

Tilaa uusimmat Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat suoraan sähköpostiisi tästä!

Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä