Howden Finland

Joulu on aikaa, jolloin joko ollaan kotona ja puuhataan paljon tai ollaan pois kotoa reissussa. Joulu näkyy kiinteistövakuutuksessa ja vakuutusmeklarille onneksi pääsääntöisesti pieninä vahinkoina, mutta vahinko on aina vahinko. Tämän kertaisessa vahinkotarinassamme on pieni kooste tyypillisistä joulun vahingoista, jotta te rakkaat lukijat, osaatte välttää sudenkuopat.

Kuusen juomavedet lattialle

Jouluhuminassa kuusi kaatui eräässä asunnossa lattialle ja koska se oli hieno ja suuri kuusi, kuusenjalassa oli paljon vettä. Vesi hulahti kuusenjalasta parketille, joka nyrpisti puista nenäänsä ja meni kuprulle. Taloyhtiön kiinteistövakuutus oli onneksi AR-laajuinen ja korvasi vahingon vahinkoa edeltävään tasoon.

Ikävä herätys jouluyönä

Joulun tunnelmaa oli yhdessä asunnossa lisätty kynttilällä, joka oli jouluyönä unohtunut keittiön pöydälle palamaan ja sytyttänyt myös ikkunaverhot tuleen. Nukkuvat asukkaat heräsivät palovaroittimen ääneen ja naapurit soittivat palokunnan paikalle. Asukkaat joutuivat ambulanssilla sairaalaan tarkastettavaksi ja keittiö meni remonttiin. Kiinteistövakuutus korvasi vahingon omavastuulla vähennettynä.

Tähtisadetikusta kuusi liekkeihin

Uudenvuoden kynnyksellä asunnossa ollut joulukuusi nappasi tulen tähtisädetikusta ja leimahti liekkeihin alta aikayksikön. Neuvokas asukas kantoi palavan kuusen sammutuspeitteen avulla parvekkeelle, mutta tuli ennätti tarttua parvekkeen kalusteisiin. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta parvekkeen rakenteille aiheutui vahinkoa ja asunnon sisäosiin tuli savuvahinkoja. Kiinteistövakuutus korvasi vahingon omavastuulla vähennettynä.

Paistoliemet alakerran naapurille

Asunnossa oli paisteltu joulukinkkua aatonaattona ja siinä tohinassa oli joulukinkun paistoliemi kaatunut lattialle ja valunut lattian läpi alakertaan. Kiinteistövakuutus ei korvannut vahinkoa, koska taloyhtiöllä oli ns. ilmiöpohjainen eli perustason kiinteistövakuutustuote.

Vakuutusmeklarin neuvot vahinkodatan perustella ovat siis: aseta kuusi siten, ettei se pääse kaatumaan, älä jätä tulta vartioimatta ja pidä tuli kaukana palavista materiaaleista. Kinkunrasvan kanssa varovasti. Ja kaikkein tärkeimpänä: tee asioita, jotka tuottavat sinulle jouluiloa ja hyvää mieltä. Hauskaa joulua!

Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.

Tilaa uusimmat Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat suoraan sähköpostiisi tästä!

Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä