Salaperäiset housut ja hanakummitus
Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat | osa 45Ilta pimenee ja niin meklarikin. Hyinen tuuli ulvoo puissa ja tiputtelee toivottavasti vain lehtiä, eikä oksia autojen päälle. Taloyhtiön nurkilla hiippailee hämärän turvin outoja olioita ja kummallisuuksia tapahtuu. Kummallisuuksia on tällä kertaa tapahtunut myös talojen sisällä vesivahinkojen muodossa.
Salaperäiset housut
Eräässä taloyhtiössä tapahtui mystinen vahinko, kun asukkaan ollessa työmatkalla, oli tyhjässä asunnossa suihkun hana mennyt itsekseen päälle ja valuttanut vettä kylpyhuoneeseen. Kuumaa vesihöyryä oli ehtinyt valua niin pitkään, että kylpyhuoneen seiniltä oli laattoja pullistunut ja osa irronnut, ovi oli turvonnut ja kosteutta oli päässyt myös kattoon ja lattiamaton alle.
Asukas vannoi, että hana oli taatusti ollut kiinni hänen lähdettyään, asunto oli ollut tyhjillään, eikä kellään ulkopuolisella ollut avainta asuntoon. Hanan toimintaa testattiin ja sen toiminnassa ei havaittu puutteita, eikä hanassa havaittu löystymistä, mikä olisi voinut aiheuttaa vahingon. Todettiin että hana ei ole voinut aueta itsestään.
Vakuutusyhtiö eväsi vahingon vedoten siihen, että hanan aukeamisen syytä ei ole osoitettu. Asiasta tehtiin uudelleenkäsittelypyyntö, sillä AR-laajuinen vakuutus korvaa avoimen hanan vahinkoja, riippumatta siitä miksi hana on auennut. Kosteuskartoittaja osoitti tapauksessa suurta luovuutta testatessaan kylpyhuoneesta löytyvillä tavaroilla erilaisia skenaarioita siitä, kuinka vahinko olisi voinut tapahtua. Osapuolet alkoivat kallistua jo vahvasti poltergeistin puoleen vahingon aiheuttajana.
Lopulta vahingon aiheuttajaksi selvisi salaperäiset housut! Kylpyhuoneessa riippumassa olleet työhousut olivat pudonneet, kolauttaneet suihkun hanan auki ja lässähtäneet osin lattiakaivon päälle, jossa märkä lahje oli osittain tukkinut viemärin. Vahingon syyksi paljastui onneksi luonnollinen selitys, mutta tapaus on jäänyt elämään ja mystisissä tapahtumissa aiheuttajaksi ehdotetaankin usein syypääksi salaperäisiä housuja. Vahingon lopputulemana housujen omistajan, eli asukkaan vastuuvakuutus korvasi eläväisen vaatekappaleen aiheuttamat vahingot taloyhtiölle.
Hanavahinko halloweenina
Samainen hanakummitus oli ilmeisesti vieraillut toisessa taloyhtiössä, jossa asukkaan vieras havaitsi aamuyöllä halloween-juhlien jälkeisiä meikkejä poistaessaan, että eteisen matto oli märkä. Hän ei pikkutunneilla kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, mutta aamun valjetessa kävi ilmi, että kyseessä oli iso vesivahinko, joka oli kastellut alempiakin asuntoja. Veden lähteeksi epäiltiin kylpyhuonetta ja suihkua, mutta kukaan ei tunnustanut nukahtaneensa suihkuun.
Taloyhtiön kiinteistövakuutus oli AR-laajuinen, joka olisi korvannut avoimen hanan aiheuttaman vahingon, mutta koska veden lähdettä ja vahingon syytä ei pystytty todistamaan, eikä kukaan myöntänyt asiaa, antoi vakuutusyhtiö asiassa epäyspäätöksen. Uudelleenkäsittelyä koetettiin pariinkin otteeseen, mutta koska vakuutuksenottajalla on velvollisuus osoittaa mistä vahinko on aiheutunut, niin päätös ei muuttunut. Kustannukset kummituksen suihkuun urvahtamisesta jäivät siis valitettavasti taloyhtiön maksettavaksi.
Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.