Halvin vahinko on estetty vahinko
Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat | osa 59Vakuutukset ovat riskienhallintatyökaluja, joilla turvataan vakuutuksenottajan taloutta äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman varalta. Eli jos sattuu vahinko, niin se korvataan vakuutuksesta ehtojen mukaisesti. Vakuutukset ovat kuitenkin monipuolisempi riskienhallintatyökalu, kuin pelkkä korvausautomaatti, sillä vahinkojen ennaltaehkäisy on sekä vakuutuksenottajan että vakuutusyhtiön etu.
Vahinko on aina vakuutuksenottajalle lompakkoa kiristävä ainakin omavastuun osalta sekä aiheuttaa vähintäänkin hankaluutta sekä harmia ja pahimmillaan suurta huolta. Vakuutusyhtiön kannalta vahinko on aina korvausmenoa, joka vaikuttaa kaikkien vakuutuksia ottaneiden vakuutusmaksuihin. Vakuutusyhtiöillä on käytössä paljon vahinkodataa, ja siitä voi poimia sellaisia vahinkotyyppejä, joita voisi estää ennakoimisella ja huolellisella toiminnalla. Aina ei tule ajatelleeksi, miten jokin asia voi vaikuttaa vahingon tapahtumisen riskiin tai vahingon laajuuteen, joten vakuutusyhtiöt ovat keränneet vakuutusehtoihin suojeluohjeet.
Suojeluohjeet nimensä mukaisesti ohjaavat toimimaan siten, että vahinkojen riski pienenee. Vakuutuskorvauksiin niillä on vaikutus silloin, jos vakuutuksenottaja ei ole suojeluohjetta noudattanut, ja sen vuoksi vahinko tapahtuu. Tai vahinko olisi ollut pienempi, jos ohjetta olisi noudatettu. Suojeluohje ei ole rajoitusohje, eli sen perusteella vahinkoa ei yleensä evätä kokonaan. Suojeluohjevähennyksen määrä lasketaan sen mukaan, kuinka selkeäsanainen suojeluohje oli, ja kuinka paljon suojeluohjeen noudattamatta jättäminen oli vaikuttanut vahinkoon. Suojeluohje voi olla esimerkiksi ”Putkistoa on suojeltava jäätymiseltä”. Jos putkisto kuitenkin jäätyy, selvitetään, kuinka hyvin suojeluohjetta oli noudatettu. Esimerkiksi sijaitsivatko putket tarpeeksi lämpimässä tilassa ja oliko eristys asianmukainen tai oliko kylmässä tilassa sijaitseva putki tyhjennetty vedestä talveksi. Jos oli toimittu ns. huolellisen miehen tavoin ja vahinko tapahtui silti, ei suojeluohjevähennystä tehdä. Jos taas suojeluohjeen noudattamista oli laiminlyöty ja vahinko johtui osaksikin siitä, niin suojeluohjevähennys tehdään. On huomioitava, että suojeluohjevähennys koskee kunkin vakuutuksen vakuutuksenottajaa/vakuutettua eli kiinteistövakuutuksessa taloyhtiötä tai muuta kiinteistönomistajaa. Jos vahinko aiheutui asukkaan laiminlyönnistä, johon taloyhtiö ei ole voinut vaikuttaa, ei kiinteistövakuutuksen suojeluohjetta voi soveltaa vahinkoon.
Virkistävä tuuletus
Eräässä taloyhtiössä asukas oli jättänyt keittiön tuuletusikkunan auki useaksi päiväksi kovilla pakkasilla, minkä vuoksi keittiön vesihana jäätyi, halkesi ja aiheutti vesivahingon. Vakuutusyhtiö ilmoitti, että vahinko ei ole korvattava, koska asukkaalla on ollut kaikki mahdollisuudet välttää vahinko laittamalla ikkuna kiinni ja ikkunan kiinni pitäminen pakkasella on tavallinen toimenpide. Vakuutusyhtiö myös ilmoitti, että suojeluohjeissa sanotaan seuraavaa: ”Putkistot on suojattava jäätymiseltä”.
Tein asiasta jokusen uudelleenkäsittelypyynnön vakuutusyhtiöön tuloksetta, joten vein asian FINEn käsiteltäväksi. Perustelin asiaa sillä, että asukkaiden toiminnasta aiheutuneita vahinkoja on aina pidetty ennalta arvaamattomina (esim. suihkun auki jättäminen, tupakointi sängyssä). Lisäksi jäätymisen aiheuttama rikkoutuminen ei ole ehtojen mukaan korvattava, mutta siitä seurannut vuotovahinko on. Suojeluohjevähennystä ei voi soveltaa, koska vakuutuksenottaja eli taloyhtiö ei ole laiminlyönyt suojeluohjeita vaan asukas.
Vakuutuslautakunta ilmoitti ratkaisussaan, että vuotovahinko rakenteille on korvattava, vaikka hanan rikkoutuminen on aiheutunut jäätymisestä. Lautakunta oli kanssani samaa mieltä suojeluohjeen käytöstä eli siihen ei voinut vedota, koska vakuutuksenottaja ei ollut laiminlyönyt suojeluohjeita. Vahinko kääntyi siis korvattavaksi ja korvauksia maksettiin lopulta lähemmäs 28.000 euroa.
Jäteastioiden mukana leimahti rakennus
Tuhopolton torjunnan suojeluohjeissa painotetaan sitä, että jos joku sytyttää jäteastiat tuleen, ei koko talo palaisi, mikä onkin ihan maalaisjärkinen tavoite. Eräässä taloyhtiön omistamassa myymälärakennuksessa jäteastiat oli sijoitettu rakennuksen takasivulle, katon lipan alle. Joku meni ne sytyttämään, ja rakennus paloi samalla. Vakuutusyhtiö teki korvauksesta suojeluohjevähennyksen, sillä ohjeissa oli mainittu, kuinka kaukana jäteastian tulee rakennuksen ulkoseinästä sijaita.
Uudelleenkäsittelypyynnössä vetosin siihen, että tilassa vuokralla olleen myymälän henkilökuntaa ei voi samastaa kiinteistövakuutuksen vakuutuksenottajaan eli taloyhtiöön, ja suojeluohje koskee kiinteistövakuutuksen vakuutuksenottajaa. Mielestäni suojeluohjevähennystä ei olisi pitänyt tehdä.
Asia meni Vakuutuslautakunnan käsiteltäväksi, joka totesi, että taloyhtiö ei ole ryhtynyt toimiin sijoittaakseen roskikset siten, että rakennukselle ei aiheudu palovaaraa. Lautakunnan mukaan tässä tapauksessa suojeluohjeen noudattamisella on tarkoitettu positiivista toimintavelvoitetta, eli riskienhallinnasta huolehtiminen. Vakuutuslautakunta oli sitä mieltä, että suojeluohjevähennyksen sai tehdä.
Suojeluohjeet siis ohjaavat vakuutuksenottajaa käyttäytymään siten, että vahingonvaara olisi mahdollisimman pieni. Siksi suojeluohjeet ovat taloyhtiölle oiva työkalu omaisuudesta huolehtimiseen. Ohjeet kannattaa lukaista ajatuksella läpi, ja poimia taloyhtiön vuosikelloon vuodenaikaan sopivia asioita. Esimerkiksi syksyllä kannattaa muistuttaa asukkaita, että vesipostin letkut tulisi irrottaa ja vesiposti tyhjentää. Syksyllä ja keväällä taas kannattaa käydä puhdistamassa talon katto sekä tarkastamassa lumiesteiden kiinnitykset.
Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.