Howden Finland

Vahinkotilanne on aina yllättävä ja odottamaton tapahtuma

Kiinteistössä sattuvilla vahingoilla voi olla suuria vaikutuksia asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöosakeyhtiön talouteen. Vahinkojen selvittely etenkin mittavissa omaisuusvahingoissa tai vastuuvahingoissa voi olla kinkkistä ja korvauspäätöksissä saattaa olla epätarkkuuksia.

Vahinkoasiantuntijamme auttavat sinua vahingon hoitoprosessissa. Hoidamme vuodessa noin 10 000 erilaista kiinteistövahinkoa putkivuodoista liukastumisvahinkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Asiantuntijamme hallitsevat kiinteistövakuutusten vakuutusehdot, vakuutusyhtiöiden korvauskäytännöt, lainsäädännön ja rakennustekniikan.

Vakuutusmeklarin avulla säästät vahinkotilanteessa aikaa ja päänvaivaa. Lisäksi varmistut, että vakuutusyhtiöltä tuleva korvauspäätös on oikea ja ehtojen mukainen.

Vakuutusyhtiöiden tekemistä korvauspäätöksistä yli kymmenen prosenttia sisältää virheitä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme korvauspäätökset eivät ole tuossa joukossa. Oikaisemme vuosittain vakuutusyhtiöiden erilaisista virheistä johtuvia päätöksiä yli miljoonan euron arvosta asiakkaidemme hyväksi.

Howden on tiiviisti mukana vahingon jokaisessa vaiheessa:

  • Laadimme vahinkoilmoituksen
  • Kirjaamme kustannukset ja korvaukset
  • Tarkastamme korvauspäätöksen
  • Tarvittaessa teemme uudelleenkäsittelypyynnön vakuutusyhtiöön tai lausuntopyynnön Vakuutuslautakuntaan

Kuinka ilmoitan vahingosta?

Ota yhteyttä

Jani Korhonen palvelujohtaja p. +358407236864
Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä